Aloitus ja lopetus
Retkemme lähtee itärannalta Esikuntakomppanian
tai kivääriradan parkkipaikalta ja länsirannalta Ilmasotakoulun
parkkipaikalta. Retkemme alkaa lyhyellä alkuverryttelyllä, jolloin
lihakset vähän lämpiävät ja paikat vertyvät.
Venytelläänkin, jotta ei paikat kramppaa.
Matka
Lumikenkäretken pituus on 3-5 km ja aika 2-4 tuntiin
asiakkaan toiveiden mukaan. Samoin maasto voidaan valita kunnolle sopivaksi.
Vaativuus
Retkellä ei tarvita aiempaa kenkäilykokemusta,
sillä liikkuminen on samanlaista kuin
sauvakävelykin. Alussa sovitellaan kengät jalkoihin ja sitten opetellaan
oikeaa kävelytek-niikkaa. Maastossa harjoitellaan kävelyä ylä-
ja alamäkeen ja käväistään umpihangessakin.
Varusteet
Lumikenkäretkelle kannattaa pukeutua huolella.
Alimmaiseksi hengittävä urheiluasu,
välikerrokseksi pakkasasteiden mukaan vaikkapa fleece-pusakka ja päällimmäiseksi
hengittävä
ulkoiluasu, jonka housujen puntit saa tiukasti kiinni, ettei lumi mene sisään.
Mukaan voi ottaa myös päivärepun, johon voi varata taukotakin.
Sopivimmat jalkineet ovat vaelluskengät tai tukevat talvilenkkarit.
